Kaksoset työpaja Valokuvataiteen museolla. Taivallahden peruskoulu 9A

4 May

This slideshow requires JavaScript.

Millaisia tunteita koit ennen työpajaa? Miltä
työskentely tuntui? Miltä tuntui kuvien katsomisen jälkeen?

Se oli kivaa ja hauskaa. Ennen työpajaa en tiennyt minkälaista olla pukeutua tytöksi.

Minua hermostutti ensin pukeutua tytöksi, mutta se ei ollut niin paha. Kuvien katsomisen jälkeen
olin helpottunut, että se oli ohi.

Ensinmäisellä kerralla kun näin kuvat pelästyin, koska en tiennyt kumpi oli tyttö ja kumpi poika.

En edes tiennyt ensin, että pukeudumme tytöiksi ja kun kuulin sen, alkoi jännittää. Lopulta kun
aloimme pukeutua tytöiksi niin se olikin ihan kivaa. Kun näin kuvat alkoi naurattaa.

Kurssi oli hieno. Aluksi arvellutti pukeutua tytöksi, mutta se oli hauskaa ja saimme nauraa paljon.

Kurssilla tuli pohdittua erilaisia stereotypioita, ja millaiset ihmiset saavat niitä omakseen. Pojaksi
pukeutuminen oli yllättävän hauskaa – saimme päivän naurut!

Pidin kurssista. Kurssin aikana pääsin pohtimaan naisten ja miesten välisiä eroja ja miten ne
vaikuttavat minuun. Kuvia katsoessa minulle tuli hyvä mieli, koska kaikki olivat antaneet jotain
tehtävälle.

Kurssi oli mukava. En koskaan ole miettinyt minkälaista on pukeutua pojaksi. Lopulta se oli kyllä
aika helppoa, käveli vain kameran eteen. Kuvia oli hauska katsoa, näki kuinka on onnistunut.

En pitäny ajatuksesta, että pukeudumme tytöiksi, mutta se oli hieman erilainen kokemus.

En tiennyt mitä ajatella sitä ennen mutta sen jälkeen toisena kertana sen kuvien jälkeen tuli paha
olo.

Aluksi tuntui nololta, mutta jälkeenpäin hauskalta.

Aluksi olin aika hyvällä fiiliksellä, mutta sitten kurssi alkoi tuntua tyhmältä

Aluksi minua jännitti tosi paljon. Työskentely oli ihan kivaa, mutta oli jossain kohdissa tylsää.

Ennen työpajan alkamista minulla ei ollut mitään muuta tunnetta, kun jännitystä ja iloa sisälläni.
Työskentely oli hauskaa ja mukavaa. Kuvat olivat hassuja =)

En tiennyt alussa mitä tulisimme tekemään, mutta kun se selvisi pidin ideasta kuvata kaksonen
itsestään.

En tiennyt alussa mitä odottaa, mutta kun sain kuulla mitä tekisimme, idea kuulosti hauskalta ja
jännittävältä. Kuvia oli hauska katsoa.

Aluksi se oli hauskaa mutta sitten en enää saapunut paikalle.

Taivallahden peruskoulun 9A: Sakke, Roni, Joona, Nikke, Mage , Neea, Maija, Annika, Markus, Adam, Jami, Alex, Aba, Sami, Emmi, Rosa, Rasmus.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: